vanhat konstit..

Juhannus oli ihanan lämmin. Telttakin sai olla pihassa kolme yötä. Esikoiseni nukkui siellä lopulta kummisetänsä kanssa kaksi yötä,
ja tykkäsi.
Tosin eka yönä äiti kävi nukuttamassa ja toisena yönä isä kävi nukuttamassa.  Rutiinit <3

Kun olin saanut poikani nukahtamaan. (olemalla pääasiassa hiljaa ja selailemassa kännykkää), lähdin pois. Avasin teltan vetoketjun, ja suljin sen vilkaasti, jottei verenimijät pääsisi sisään.  Ja mikä mahtava luonto siellä odottikaan. Jokapuolella oli usvaa; ei sitä voinut kuin ihailla. Ja se tunnelma: Oli jotenkin salaperäistä, hiljaista, muttei kuitenkaan hiljaista, koskematonta ja kosteaa.

Muutaman kuvan jälkeen menin seuraamaan jalkapallon loppuun ja jännitin kokoajan alkaako kuulua itkua ulkoa. Mietin mitä traumoja se voisi saada herättyään yksin teltassa. Onneksi poika kuitenkin nukkui sikeästi. Ei ollut herännyt edes setänsä tuloon.

Sunnuntaina kävin naapurissa hakemassa poikani kotiin. Tuli puhe kellosta. Poikani siinä sitten  kierteli aikansa paikkoja ja totesi: Minä kyllä kysyn sanko yhden kellon täältä, kun täällä on niin paljon kelloja.
Mikä olikin totta.
Ja sen piti olla herätyskello. mieluinen kello löytyi ja lupa saatiin, mutta herätys siinä ei toiminut. Lattiaan tippuminen korjasi tämän harmin. Nauruhan siitä tuli: "Hessun konsti auttoi."
En kehannu kysyä tarkottiko talon isäntä Aku Ankan Hessua, etten vaikuttaisi tyhmältä.

Kotimatkalla hippaleikissä sattui haaveri ja poika kaatui. Ja voi sitä kipuitkua ja sormessa jälki. Käskin nuolaista ja väitin sen auttavan. Itku loppui. Kotona poika kysyi että käskikö minun äiti nuolaista jos sattui haaveri. En muista. Ehkäpä.

Juhannus

Juhannus kotona. Eka keskikesä maalla. Niin tykkään tuosta juhannusruususta meidän takapihalla. Taitoin oksan maljakkoon. Tuoksuu aivan ihanalle.  En viitsinyt hakea hanskoja ja tunsin sen sormissani.  

Mies ja sen veli kayttivät esikoista uimassa päivällä. Minä jäin vauvan kanssa kotiin. Oli ihanan rauhallista.

Alkuillasta söimme tämän kesän hittiruokaa: Raparpekonia. Juhannuskokossa paistuivat makkarat koko porukalle. nukkumaan meno viivästyi myös vauvalla ja sikskin varmaan ei meinannut malttaa nukahtaa ollenkaan ja treenaili kovasti mahalleen kääntymistä. Kuika nyt juhannuksena aikasin nukkumaan menis.

Nyt on talo hiljentynyt. Esikoinen nukkuu ulkona teltassa kummisedän kanssa. Oli aivan täpinöissään. Huippu kummisetä kun uhrautui sellaiseen. No nyt se tuli sisälle. Ei jaksa nukkua teltassa. Nukkus kuulema jos äiti nukkus siellä. Ei kuitenkaan pelottanut.


 Päivä on alkanut jo lyhentyä. Siitä en tykkää.

Päivä jona ilahduin nähdessäni hämähäkin

Noin kuukausi sitten päätäni kutisi vähän. Se ei ollut niin pahaa kuin viime vuoden elokuussa, jolloin meillä oli niitä ällötyksiä, täitä. Tarkistin vielä uudestaan. Tulos oli järkyttävä. Onneksi täishampoota oli vielä ja seuraavana päivä sain lisää.

Alkoi pyykinpesu, saunottaminen ja siivoaminen. Laitoin naapuriin viestiä varalta. Kohta kuului tamppausta pihalta. Kiitos! Ilman pyyntöä sain apua. Saunapuut uhkas loppua, mutta saunotettavat ei. Naapurit toi saunapuita ja vielä pannuhuoneen täyteen puita. Oli kiitollinen mieli. Minä tein listimistyötä, minkä vauvan hoidolta kerkesin.

Niinä päivinä pesukone lauloi. Aurinkoisina päivinä pyykki kuivui hetkessä. Neljä käsittelyä täi shampoolla kahden viikon aikana luulis riittävän . Epäilys iskee silti vielä.  Mies sanoo että se on hilsettä.

Yhtäkkiä näen jonkin mustan liikkuvan latialla.
Tuska nousee. Eikai.. ?
Liian iso täiksi.
Ehkä..
Se nousee seinää pitkin ja näen: Se on hämähäkki. Ihana hämähäkki. Vähän pelottaa, mutta en tapa sitä. Helpotus ja ilo.

                                                                      Tukkimiehentäi

Kirppiskamaa ja kyläilyä

Eteisessä kaksi säkkiä, yläkerrassa säkkejä, kaapeissa ehkäpä lisää turhaa tavaraa. Hinnoittelun aikana kynästä loppu muste. Etsin, etsin ja viimein löydän toisen kynän. Homma jatkuu.. Sitten loppuu teippi. Toinen teippi löytyy aika helposti, mutta siitä ei löydy päätä. Lähden lenkille. Esikoinen haluaa mukaan.

Miuluiten oisin mennyt yksin, mutta kun hän haki kengät trampoliiin vierestä ja itkien juoksi perään ja otti mua kädestä kiinni, niin se tuntuikin hyvältä. Ja juuri oikealta. Tuli hyvä mieli. Niin paljon olen kiinni vauvassa, että hyvää tekee molemmille olla kahdestaan isommankin lapsen kanssa. Ilman vauvaa.

Liian monesti tulee sanottua esikoiselle "älä häiritse, minä imetän nyt".              

Käytii sitten naapurissa "kahvilla" ja esikoinen leikki piilosta talon isännän kanssa, sitten minun kanssa.

Opin uutta Kuovista: Emä haudottuaan lentää etelään ja Isä-Kuovi jää pitämään poikasia silmällä petojen varalta.

Hippaa leikkien kotiin. Emme kastuneet kummallakaan matkalla, vaikka muuten satoi melkein koko päivän. Illalla käytiin esikoisen kanssa kahdestaan saunassa ja pelattiin lautapeliä.

Teipin pään löysi mies myöhemmin, kun nakitin homman hänelle. Hinnoittelu jatkuu ensi viikolla.

Lupiini ja lumipalloheisi

Eilen sain  taas pojaltani kukkia. Ensin ajattekin että ei taas. Kohta ne kuihtuu ja varisee pöydälle ja pitää siivota. Ja keittiön pöytä on muutenkin niin täysi. 

Otin ne kuitenkin iloisena vastaan , kehuin niiitä ja kiitin poikaa. Etsin kaapista  kivan maljakon ja siitä tulikin yllättävän nätti juttu, varsinkin toisen kukan vieressä.

Sain virtaa siivota keittiön pöydän ja laittaa tiskit. Ei ole pöytä liian täynnä.

Ainakaan kukat eivät sitä pahenna.

Päinvastoin.

Lenkillä

Kävin tänään pitkästä aikaa lenkillä ja vieläpä yksin. Mies oikeastaan patisti minut sinne. Kysyin että menisinkö tekeen valokuvajuttuja vai ulos ja kannatti ulos menemistä. Koko päivän olin olut sisällä lasten kanssa ja kotitöitä tehden. Meillä on kaksi lasta: Reilu viisvuotias ja melkein 5 kuukautinen.

Lähdin tientapaiselle pellon vierelle kävelemään..Sateen jälkeen tuoksui hyvälle.. ihmettelin uudenlaista linnun laulua. En tunnistanut mutta välillä kuului tuttu kuooovi kuooovi ja ajattelinkin että sama lintu varmaan, kun se lenteli siinä. Otin videon pätkän ja laitoin oman suvun Whatsappiin. Heti tuli vastaus: "Kuovi... Isokuovi". Ihmettelin sen ääntä ni sama pikkuveli vastas: "Se on hätähuuto. Tuttu ääni. Jonkin verran tullu joskus Kuovin poikasia kiusattua. " No onneks nyt on viisastunu.
 

Kyllähän siinä itelläki hätä ja suru tulee ku kuulee jälkikasvuaan kiusattavan. Mun esikoinen on aika herkkä ja lisäksi saanut, tai joutunut, oleen ainut lapsi pitkään. Tämän takia hän ei ole tottunut ottamaan kontaktia samalla lailla, kuin isompien perheitten lapset.
     Olen ylpeä pojastani joka uskaltaa sanoa pahasti sanovalle "ei noin saa sanoa. Se on ite joka sanoo."   Jos aina alistuu ja jää alakynteen puolustamatta itse itseään, voi se kostautua kiusaamisen lisääntymisenä ja huonon olon kerääntymisenä lapselle itselleen.
Kokemusta on.
Valitettavasti.
      Onneksi tässä tapauksessa lapset saivat asian sovittua ja paha mieli unohtui.

Lisäksi esikoiseni on tosi empaattinen. Kerrankin äitini oli luvannut hänelle kukkaron joka löytyi mummolasta. Yksi pikkuveljistäni ( se sama josta jo kirjotin) härnäsi häntä, että 'HÄN on aina halunnut JUURI sellaisen'. No lapseni otti sen silti, mutta sanoi minulle pihalla surullisen oloisena, pää alas painuneena: "Äiti, minä haluan ostaa (sille) lomapakon".

Tälläistä tällä kertaa. Nyt jalkapalloa vilkasee.

Blogin ja sen nimen synty

Hei!

Aloitan blogin kirjoittamisen erään toisen blogikirjoituksen herättämien tunteiden kautta. Siinä blogikirjoituksessa minua nuorempi tyttö avautui sairaudestaan ja minulla on tuo sama sairaus: pakkooireinen häiriö. Blogin lukeminen sai minut itkemään. Se tuli niin lähelle itseäni. Tämä sairaus on todella ahdistava ja vaikeasti hoidettavissa.

Minulle tuli auttamishalu tätä tyttöä kohtaan ja samalla halu keskustella tämän tytön kanssa. Vertaistuki on jotain vailla vertaa. Sairaus ja pakkoajatukset ovat kullakin ihmisellä erityyppisiä ja eri aiheisiin liittyviä, mutta pakonomaisuus on yhteistä.

Tämän blogikirjoituksen nimessä mainittiin myös blogin nimi jolla tarkoitan Timperventtiä. Nimen Timperventti keksin, oireiden ollessa todella voimakkaita toisen lapseni syntymän jälkeen, eräälle vauvan lelulle.Tuo aika oli aivan kamalaa, en ikinä enää halua sellaista jaksoa elämääni. Elin sen kuin sumussa. Kun pääsin yhdestä ahdistavasta ajatuksesta, yleensä selvittämällä sen, hyvää oloa kesti hetken, kunnes tuli uusi ajatus ja valtava ahdistus.Välillä olin musertua siihen oloon. Sitä ei itse erota mikä asia on pakkoajatus ja mikä sellainen mistä on hyvä kertoa. Kun tähän vielä lisää kiltteyteni ja tunnollisuuteni ja tarkkuuteni saa asiat mielessäni valtavat mittasuhteet, enkä näe mitään muuta tietä kuin selvitää asia. Hämmensin tuona aikana varmasti useita ihmisiä.
 
En vielä tiedä saako blogini lukijoita ja kiinnostaako se ketään, mutta toivottavasti. Joskus myöhemmin voin kirjoittaa lisää pakkoajatuksista ja niiden kanssa elämisestä. Kirjoitan toki muustakin, ihan tavallisesta elämästä, iloista ja möykyistä sekä ajatuksistani elämästä. Laittakaahan palautetta ja kommentteja ja toiveita mistä haluatte että kirjoittaisin.

P.s. Osaan ja olenkin usein myös mukavuudenhaluinen (lue: laiska). Ja tämä ominaisuus piinaa ja lisää pakkoajatuksiani.
P.p.s Ensi kerralla kerron jotain perheestäni ja elämän tilanteestani. Nyt alan seuraa mitä jalkapallon EM-kisoissa tapahtuu. :)