keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Blogin ja sen nimen synty

Hei!

Aloitan blogin kirjoittamisen erään toisen blogikirjoituksen herättämien tunteiden kautta. Siinä blogikirjoituksessa minua nuorempi tyttö avautui sairaudestaan ja minulla on tuo sama sairaus: pakkooireinen häiriö. Blogin lukeminen sai minut itkemään. Se tuli niin lähelle itseäni. Tämä sairaus on todella ahdistava ja vaikeasti hoidettavissa.

Minulle tuli auttamishalu tätä tyttöä kohtaan ja samalla halu keskustella tämän tytön kanssa. Vertaistuki on jotain vailla vertaa. Sairaus ja pakkoajatukset ovat kullakin ihmisellä erityyppisiä ja eri aiheisiin liittyviä, mutta pakonomaisuus on yhteistä.


Tämän blogikirjoituksen nimessä mainittiin myös blogin nimi jolla tarkoitan Timperventtiä. Nimen Timperventti keksin, oireiden ollessa todella voimakkaita toisen lapseni syntymän jälkeen, eräälle vauvan lelulle.Tuo aika oli aivan kamalaa, en ikinä enää halua sellaista jaksoa elämääni. Elin sen kuin sumussa. Kun pääsin yhdestä ahdistavasta ajatuksesta, yleensä selvittämällä sen, hyvää oloa kesti hetken, kunnes tuli uusi ajatus ja valtava ahdistus.Välillä olin musertua siihen oloon. Sitä ei itse erota mikä asia on pakkoajatus ja mikä sellainen mistä on hyvä kertoa. Kun tähän vielä lisää kiltteyteni ja tunnollisuuteni ja tarkkuuteni saa asiat mielessäni valtavat mittasuhteet, enkä näe mitään muuta tietä kuin selvitää asia. Hämmensin tuona aikana varmasti useita ihmisiä.
 
En vielä tiedä saako blogini lukijoita ja kiinnostaako se ketään, mutta toivottavasti. Joskus myöhemmin voin kirjoittaa lisää pakkoajatuksista ja niiden kanssa elämisestä. Kirjoitan toki muustakin, ihan tavallisesta elämästä, iloista ja möykyistä sekä ajatuksistani elämästä. Laittakaahan palautetta ja kommentteja ja toiveita mistä haluatte että kirjoittaisin.

P.s. Osaan ja olenkin usein myös mukavuudenhaluinen (lue: laiska). Ja tämä ominaisuus piinaa ja lisää pakkoajatuksiani.
P.p.s Ensi kerralla kerron jotain perheestäni ja elämän tilanteestani. Nyt alan seuraa mitä jalkapallon EM-kisoissa tapahtuu. :)

1 kommentti:

Jätä rivi kirjaimia itsestäsi. kommentoi, ihmettele, anna ajatusta, kerro mileipiteesi jostain kirjoittamastani asiasta.